maanantai 23. kesäkuuta 2014

Juhannusheiloja ja vierailevia tähtiä

Ketkä muistavat Daisyn? Se on nyt tullut takaisin!




Vieraileva tähteni on äitini pitkäkarvainen mäyräkoira, joka oli hoidossa luonani viimeksi vuosi sitten keväällä. Tällä kertaa se tuli juhannusheilakseni, mutta päätinkin pantata sitä itselläni vielä viikon verran sen jälkeen.

Raaaapsutaa...! 


Juhannuksena oltiin perjantaina ja lauantaina kahden eri kaverin luona grillaamassa ja saunomassa (Daisy tuli ylälauteille kanssamme). Toisella kaverillani oli kaksi ranskanbullia, mutta Daisy ei oikein välittänyt leikkiä niiden kanssa.





















Emäntäranskikset


Lauantaina pääsin leikkimään ilmajoogakankaillakin, oli aika hauskaa.


















Ollaan käyty myös pitkillä lenkeillä sen kanssa lenkkipoluilla ja metsiköissä, missä se saa kulkea ilman hihnaa. Eilen sain toisen vierailevan tähden Torniosta, Shadow'n! Tänään käytiin keskustassa vähän shoppailemassa, ja Daisy jäi kahdestaan Masu-kisun kanssa kotiin. Jätin mikrofonin nauhoittamaan koko ajaksi kun olimme poissa, eikä nauhalle tallentunut yhtään vikinää tai ulvontaa. Olen niin ylpeä Daisysta, kun se osaa olla nätisti yksin.

Ja tarkkasilmäisimmät ovatkin ehkä kiinnittäneet huomiota pääkarvoitukseeni, se näyttää ehkä hieman erilaiselta kuin ennen, mutta siitä näette lisää myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti