sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kuinka kohdata hevoset liikenteessä?

Moni ihminen ei ole eläissään käynyt hevosen selässä, silittänyt sellaista tai ollut edes kosketusetäisyydellä. Koulussa he kenties pitivät heppatyttöjä kakalta haisevina nössyköinä. He eivät tiedä mitään hevosen käyttäytymisestä, ja yleensä sen takia myös pelkäävät niitä enemmän tai vähemmän. En tiedä ovatko lukijani oikeaa kohdeyleisöä, mutta haluan levittää hieman tietoutta, kuinka hevonen tulee kohdata.

Eilen illalla Facebookissa silmiini sattui Nurmijärveläisen Talli TeamPinnin kuva. Kuvassa näkyy maantienristeyksessä ambulanssi, jonka etualalla kaksi ambluanssimiestä ovat kyykistyneet jonkin ylle. Kuvateksi kuuluu näin:

"Viikko sitten lauantaina, juuri kaksi viikkoa omasta onnettomuudestani, olin ensimmäistä kertaa haistelemassa keväistä iltaa ulkona. Ystäväni Saran isä Mika tuli ratsastamaan heidän hevostaan tallillemme kun Sara oli tervehtimässä ystäviään Hämeenlinnassa. Kun Mika kapusi selkään, varmistelin vielä että onhan hänellä kypärä tiukasti päässä ja kännykkä mukana. Kaikki oli hienosti kuten aina niin vastuuntuntoisella ratsastajalla pitääkin olla.

Aikaa meni reilu puolituntia, kun tyttäreni Nicole alkoi huutamaan itkien. En tahtonut saada hänestä mitään selvää. Pian Mikan hevonen ryntäsi kylki ja jalat veressä, ohjat katkenneina kaulalla täyttä vauhtia pihaan. Päässäni pyöri. Tämä ei voi olla totta. Näin Mikan pihatiemme päässä asfaltin reunassa makaamassa maassa. Ryntäsimme hänen luokseen.

Ambulanssia odottelimme jälleen kerran. Siinä tuska oli kaikilla todella kova, kun aika riensi ja avun tulo kesti niin kauan. Onneksi 10 minuutissa paloauto saapui, ja heti sen perään ambulanssi. Mika saatiin pikavauhtia tippaan, ambulanssin kyytiin ja sairaalaan.

Elämä tuntui pyörivän päässä. Taas aivan turha onnettomuus. Mopopojat olivat tulleet Siippoontietä ratsukon takaa ja juuri Mikan kohdalla painaneet torvet pohjaan. Hevonen pelästyi ja hyppäsi pystyyn. Kun hevosen etujalat koskettivat asfalttia, kaviot eivät pitäneet, vaan hevonen kaatui ympäri asfaltille. Mika parka: olkapää rikkoutui todella pahasti ja se leikattiin viikolla. 6 kk pitää odottaa että saa alkaa liikuttamaan kättä. Aika on pitkä liikunnan ammattilaiselle."
Tällainen teksti saa minut raivon partaalle! En voi käsittää - en kertakaikkiaan käsittää - mitä moisten ihmisten päässä liikkuu. Samanlainen tapaus on sattunut itsellenikin. Olin ratsastamassa hoitohevoseni Chocon kanssa maastossa. Kävelimme alkukäyntejä asfalttista jalkakäytävää pitkin. Olimme juuri kohdassa, jossa jalkakäytävän ja autotien välissä ei ollut lainkaan piennarta - autot siis kulkivat hyvin läheltä meitä. Kuulin takaani lähestyvän autoja. Kummallista kyllä, minulle tuli kummallinen tunne, vaikka tiesin ettei ratsuni reagoi autoihin. Ensimmäinen auto meni ohi, mutta jälkimmäinen painoi aivan kohdallamme töötin pohjaan. Luojan kiitos hoitohevoseni oli maailman kiltein ja rauhallisin eläin! Minulla kävi tuuri, koska minä olin meistä se joka todennäköisesti säikähti enemmän. Choco lotkautti korvaansa ja jatkoi kävelyä.

Hevonen on saaliseläin, ja vaikka sillä on pitkä historia kotieläimenä, eivät se vaistot ole minnekään täysin hävinneet. Jos olisin tuona päivänä ratsastanut melkein kellä muulla hevosella tahansa, olisimme todennäköisesti olleet sen töötänneen Volvon konepellillä. Hevonen reagoi pelottaviin ja omasta mielestään vaarallisiin tilanteisiin pakenemalla. Ja kun viisisataa kiloa lähtee päättömästi pakenemaan, mitä kuvittelet 60-kiloisen ihmisen tilanteelle voivan?

Tekee pahaa katsoa näitä kuvia:
http://www.northescambia.com/2009/06/lucky-to-be-alive-horse-rips-through-van-flips-another-vehicle


Mitä teet jos ajaessasi näet tiellä hirven? Painatko kaasua ja töötin pohjaan ihan vain nähdäksesi mitä tapahtuu? Voipi olla, että isäsi Volvo olisi lunastuksessa sen jälkeen. Todennäköisesti hidastaisit vauhtia ja antaisit hirven mennä menojaan. Kenties vauhdittaaksesi sen poistumista voisit hieman töötätä säikyttääksesi sen takaisin metsään? Ratsukko konepellillä on sama asia kuin hirvikolari. Ja hirvikolarit ovat kuolettavia. Säikytellessäsi ohikulkevia hevosia asetat vaaraan siis hevosten lisäksi niiden ratsastajat, oman henkikultasi, mahdolliset kyytiläisesi, kaikki ne vastaantulevat autoilijat, koiranulkoiluttajat, pyöräilijät ja leikkivät lapset jotka pillastunut hevonen kohtaa matkallaan.

http://www.stuff.co.nz/taranaki-daily-news/news/5695504/Driver-horse-survive-car-crash


Normaalin elämän kannalta hyvin olennainen ja tärkeä hevoselle opetettava taito on maastovarmuus. Se tarkoittaa sitä, että kun hevonen poistuu tutusta talliympäristöstä metsiin ja liikenteen keskelle, voi sen luottaa kulkevan asiallisesti tietäpitkin ilman turhia poukkoiluja. Autojen ohitus on yksi tavallisimmista haasteista maastoillessa. Useimmilta hevosilta tämä luonnistuukin vaivatta.  Tavallista henkilöautoa pelottavampia ovat kuitenkin kovaa ääntä pitävät kulkuneuvot, kuten traktorit, kuorma-autot, mopot ja hälytysajoneuvot. Vaikka hevonen olisikin maastovarma, ei yksikään hevonen ole silti 100% luotettava. Niinpä on siis huono idea testailla turhaan hevosen hermoja.

http://lizditz.typepad.com/i_speak_of_dreams/2004/11/horses_dont_den.html


Hevoset eivät synny maastovarmoina, ne eivät luonnostaan tiedä, mikä auto on tai onko se vaarallinen. Hevosen logiikalla juuri tästä syystä sitä kannattaa siis paeta. Nuori hevonen saattaa siis olla vielä opetusvaiheessa, kun ajat autolla sen ohi. Se saattaa pystyä hillitsemään itsensä kun lähestyt, mutta juuri kun saavut kohdalle, saattaa se päättäkin loikata poikittain keskelle tietä. Sen takia on aina ohitettava hevoset ajaen hitaasti. Vielä siinäkin vaiheessa, kun ne ovat sinut jo ohittaneet. Jos painat saman tien ohi päästyäsi kaasun pohjaan, saatat jättää taakseni pillastuneen hevosen.



En tiedä lakisäädöistä, mutta minusta tuo on uskomattoman pöyristyttävän törkeää liikenteen vaarantamista! Siinä ovat kaikki osapuolet vaarassa! Ja vaikka auto ehtisikin kaasuttaa paikalta pois, voi ratsastaja sekä hevonen loukkaantua vakavasti (kuten Mikan jutusta huomaatte), jopa kuolla - ja kaikki tämä vain siksi että joku ilmapäinen teini halusi vähän näyttää kavereilleen "kun heppa tanssii"! Toivon että mopopojat saadaan kiinni ja heiltä otetaan kortit pois ja annetaan tuntuvat sakot.

1 kommentti: