sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Liikuntakatsaus

Kolmen päivän päästä on kulunut kuukausi, kun päätin aloittaa liikunnan. Päätin keskittyä tankoiluun ja aloittaa kävelylenkkeilyn. Nyt teen pienen välikatsastuksen, miten on mennyt. Uskoitteko te silloin, että päätökseni pitää? 

Päätökseni on kuin onkin pitänyt! Olen käynyt aina töiden jälkeen kävelyillä. Aloitin puolesta tunnista, nostin neljäänkymmeneenviiteen minuuttiin, ja lopulta tuntiin. Tarkoitukseni oli lenkkeillä viisi kertaa viikossa, mutta en ole näin heti alkuun pitänyt aivan niin tiivistä tahtia. Avainasia tässä, että jaksan käydä kävelyillä on se, että se tuntuu hyvältä. Mihinkään ei satu, eikä mikään tunnu pahalta. Tunnin lenkillä jaloissa alkaa selvästi tuntua, mutta liikunta jättää hyvän maun suuhun, jonka ansiosta jaksaa lähteä taas seuraavana päivänä uudestaan.

Kävelyn jälkeen jalkojen lihakset ovat lämpimät, ja silloin niitä on hyvä venytellä. Monella urheilijalla ei maltti meinaa riittää venyttelyyn, mutta minusta venyttely on ihanaa! Mikään ei ole parempaa, kuin hyvän treenin tai reippaan, pitkän kävelylenkin jälkeen istua alas venyttelemään ja tuntea kuinka lihakset venyvät rentoutuessaan. Olen venytellyt eniten jalkoja, sillä jalkalihaksethan kävelemällä eniten lämpenevätkin. Spagaatissa olen päässyt jo hitusen alemmas!

Kuvakaappaus Heiaheian treenilokistani.
Spagaatti tällä hetkellä.
Yksi asia, missä en ole pysynyt tavoitteessani, on tankoilu. En ole tankoillut kuin pari kertaa, ja nekin alkukuusta. Olen kyllä yrittänyt, mutta en vain ole vieläkään löytänyt motivaatiota. Mahdollisesti ilmojen lämmetessä, kun tolppakaan ei ole enää niin kylmä, kokeilen taas. En ole myöskään saanut sovitettua aikoja yhteen treenikavereitteni kanssa, ja se on minulle iso miinus.


2 kommenttia:

  1. Hyvä sinä! Jeij!

    Kumpa minäkin joskus reipastuisin noin, mutta nyt pitää niin kiirettä remontin kanssa ja työharjoittelua ja kaikkea, ettei ehdi edes ajattelemaan mitään lenkille lähtöä. Ihan mälsää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla on kuitenkin aika paljon vapaa-aikaa, niin siksi jaksan käydä lenksalla. Lisäksi koitan vähän todistella ittelleni, että jaksaisin lenkittää koiraakin, jos mulla olis sellanen :D

      Poista