sunnuntai 19. elokuuta 2012

Sivun täydeltä koira-ajatuksia

Haluaisin nyt puhua vähän koirista. Kuten vanhan blogin lukijani tietävät, minulla on krooninen hauvakuume, jonka oireilu on aaltoilevaa. Koiran ottaminen tuntuu vaan niin kaukaiselta ja epätodelliselta ajatukselta. Miten kaikilla muilla tuntuu olevan koira, paitsi minulla?

Lempirotuni on aina ollut rottweiler. Iskällä asui sellanen kun olin pieni, ja se oli se "lapsuuteni koira". Siitä on jäänyt kiintymys siihen rotuun ja olen aina tiennyt, että sellaisen haluan itsellenikin. Aina kun näen kadulla kulkevan ulkoiluttajan rotikka hihnassaan, sydän hypähtää pikkaisen.

Kuvat: weheartit.com




Miksi minulla ei sitten ole vielä rottweileria? Ihan ensiksi taloudellisista syistä. Sekä siitä, että komeampi puoliskoni ei koe olevansa valmis koiran hankkimiseen. Iso koira on iso vastuu ja iso rahareikä. Toiseksi, en ole aina varma pärjäisinkö rotikan kanssa. Onnistuisinko kasvattamaan sen kiltiksi koirakansalaiseksi, vai olisiko käsissäni tavaroita tuhoava aikapommi, joka hyppisi vastaantulijoiden päälle. Rottweiler kun ei ole se kaikista helpoin rotu, eikä minulla ole koskaan ollut omaa koiraa.




Olen melkoisen luottavainen siihen, että onnistuisin kouluttamaan rotikkani. En ole koirien suhteen kuitenkaan ihan uuno, olen perehtynyt koirankoulutukseen teoriassa. Käytännönkokemustakin on, mutta ei juuri rotikan kanssa. Kaikista parasta olisi, jos saisin rotikkahoidokin. Silloin pääsisin näkemään ja kokemaan, millaista elämä on käytännössä rotikan kanssa. Eniten minua huolettaisi se, jaksaisinko tyydyttää koiran liikunnantarpeen. Tietysti voisimme aloittaa jonkun harrastuksen. Ja niitähän on.




Mietin usein, pitäisikö ensimmäiseksi koiraksi sittenkin ottaa jokin muu rotu. Olen miettinyt pääni puhki, mikä muu rotu minua miellyttäisi, mutta loppujen lopuksi kaikki tuntuisivat vain rottweilerin korvikkeilta. Muutama rotu on sellainen, joka on aika kiva - valkoinen paimenkoira, lyhytkarvainen collie... mutta ne eivät ole rottweiler! Nyt olen kuitenkin päätynyt pinseriin, sillä näin bussissa hetki sitten yhden rodun edustajan, ja ihastuin heti. Pinseriäkään ei tosin lähtökohtaisesti suositella ensimmäiseksi koiraksi, mutta kuten jo sanoin, en ole koirien kanssa täysin kokematon. Pinseri tarjoaisi varmasti sopivasti haastetta, jotta kokemus karttuisi, ja uskaltaisin toiseksi koiraksi ottaa rottweilerin.


Tahtoisin myös tuoda esille tämän tyypillisen vastakkainasettelun: Victoria Stilwell vs. Cesar Milan.
Ensimmäistä suosin, toista kartan. Victorialla on käytännönläheisiä ja loogisia metodeja, jotka perustuvat koiran palkitsemiseen ja motivoimiseen. Tarkoituksena on selvittää mihin koira pyrkii käytöksellään, ja ohjata koira tekemään ja käyttäytymään oikein saadakseen sen mitä haluaa. Näin koira tajuaa itse, ettei väärä käytös kannata, sillä paremmalla käytöksellä seuraa kivempia asioita.
Cesar Milan on antanut minulle pahat vibat jo alusta asti, joten en ole seurannut hänen ohjelmaansa. Minusta Cesar hallitsee pelolla, eikä hänen metodinsa tunnu koiralähtöisiltä. Lisäksi ne ovat sellaisia, joita en antaisi kenenkään kokeilla kotona (ohjelman alussahan asiasta varoitetaankin). Ihmiset kuitenkin ottavat oppia "gurustaan" mutta todennäköisesti saavat asioita vain pahennettua tehdessään asiat aivan väärin. Esimerkiksi aggressiivisen koiran pitäminen aloillaan toisen koiran haistellessa takamusta ensin, pakottaen täten aggressiivisen koiran alistuvaan asemaan, ei ole mielestäni millään tapaa luonnollista.



Mitkä ovet teidän lempirotujannem ja mitä koiria teillä on (ollut)? Etenkin, jos teillä on rottweilerkokemusta, toivoisin kommentteja!

Before I die, I will...

6 kommenttia:

  1. Mulle tuli joskus yli vuos sitten aivan hirveä koirakuume ja se ei vaan mennyt ohi. Itseasissa se vaan paheni ku luin koirista juttuja jne. Noh, pari kuukautta sitten dreeveri koiravauva saapui asumaan tänne :> Hiukan itsepäinen rotu, mutta oppii nopeasti uusia asioita, kun tekee oikein ja saa sitä herkkuja ja hirveesti kehuja ^^
    Opittavaa on kyllä vielä aivan valtavasti ja varsinki hihnakäyttäytyminen ja sehän ei ole helpoimmasta päästä. pikku hiljaa hyvä tulee.

    Ise haaveilin myös isommasta koirasta, mutta päädyin sitten pienempään, kun on kuitenkin ensimmäinen oma koiruus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon lapsuuden rotikan lisäksi iskällä asui samaan aikaan rotikka-dreeveri-mix, ja siskollani oli sen veli. ;)
      Olen myös miettinyt pienempiä rotuja, mutta jostain syystä nuo isohkot miellyttävät enemmän silmää; Pinseri, valkkari, nahkacollie, staffi... :)

      Poista
  2. Pakko sanoa tuohon Victoria vs. Cesar juttuun että tyksin ite kummastakin, mutta Victorian ohjelmassa tuntuu olevan enemmän sellaisia "löysiä, lellittyjä tai vain muuten vähän holtittomia koiria" ja Cesarilla taas enemmän niitä joilla vaikeudet juurtavat enemmän pelkoon tai pyskologisiin juttuihin. Kumpaakaan en palvo, kummassakin on hyvät ja huonot puolensa (Victorian nami-tekniikka ei aina toimi, jos koira ei ole ruuan ahne), Cesar taas on käyttänyt tekniikoitaan pienestä saakka ja on onnistunut pääsemään tietylle tasolle koirien kanssa joten tavallinen koiran omistaja ei aina pysty saavuttamaan samaa eufoorista tilaa mihin mies mielestäni menee kun koettaa auttaa koiraa.
    Cesarin tekniikkahan kiteytyy lauseeseen "I'm not being aggressive, I'm being dominant", mutta ihmisten kielttämättä ymmärtävät dominoivan ihmisen aggressiiviseksi. Kun koiria katselee niin niiden välillehän syntyy lähes heti selkeä roolijako, ne eivät ole tasa-arvoisia. Vanhempi ja viisaampi vie varsinkin nuoren koiran silmissä voiton samantien, mutta tämä on rietty tapauskohtasta. Cesar pyrkii aina hakemaan sen "johtajan roolin", koska johtajahan susilaumassakin saa kertoa mitä tehdään. En kirjoita tähän nyt pidempää raamattua siitä. Victorian tekniikat sopivat tavalliselle koiranomistajalle, Cesarin tekniikoita ei tosiaan kotona suositella käytettäväksi.

    SITTEN pakko sanoa että hyvä kun mietit tuota rotua! Liian usein näkee kun ihminen hankkii koiran vain siksi että "Lapsuudessani oli sellainen" "Se on niin ihanan näköinen" ja kappas, kun ei osatakkaan hallita koiraa niin käsissä on tikittävä aikapommi. Ennen kuin hankin oman koirani, tutustuin juuri Cesarin vinkkeihin kasvatuksessa ja ahmin koirakirjoja muutekin kilokaupalla. Tutustuin kasvattajiin, kävin eri rotujen kokoontumisissa tutustumassa toisiin omistajiin ja koiriin kunnes löysin oman rotuni, englanninspringespanielin :) Rotu on jalostettu auttamaan ihmistä metsästyksessä ja vaatii myös rutkasti liikuntaa ja aivojen aktivoimista. Kasvattajalla käydessä hän sanoi ettei suostu antamaan pentueesta pentua, jos ei ollut kokemusta vaikeistakin koirista, koska nämä riistaviettiset hölmöt vaativat aavistuksen verran kovemman koulutuksen kuin perus spanieli. Kyseessä oli ensimmäinen OMA koira, mutta onneksi kokemusta oli karttunut suvun kautta, varsinkin metsästyskoirista, joten varmuus spanielin ottoon löytyi kyllä. Nyt Piko on jo melkein kaksi-vuotias, kasvattajan mukaan parhaiten koulutettu ja hallittu. Mielestäni ensimmäiseksi koiraksi onnistuin valitsemaan oikean rodun, oikean kasvatusmetodin ja ennen kaikkea oikean kasvattajan. Kunhan löydät oikean kasvattajan ja oikean sinulle toimivan kasvatusmetodin niin uskon että hallitset koiran kuin koiran ;)
    Nykyään me käydään metsällä toteuttamassa Pikon riistaviettiä ja mennään verijälkeä yms. nenää tarvitsevia hommia. On hyvä antaa koiralle jotain muutakin kuin ruokaa, leluja ja katto pään päälle!

    Toivotan onnea ja rohkaisen ottamaan juuri sen koiran mikä parhaalta tuntuu. Jos pystyt niin yritä tutustua paikallisiin rotikkaryhmiin missä pääsisit tutustumaan oikeisiin omistajiin ja koiriin?

    Ja anteeksi pitkä viesti, asiaa olikin enemmän kuin uskoin, mutta koirat ovat intohimoni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä vastauksesta, ihanaa! :) Olen "jo" yhden kasvattajan luona käynyt juttelemassa ja tutustumassa. Hän oli mielestäni tosi suopea minua kohtaan ja toivotti onnea rotikan löytämisessä. Ennen olin töissä aivan siinä vieressä, missä rotikkaryhmät käyvät reenaamassa, mutta sitten jouduin ruveta kulkemaan bussilla, ja sinne meneminen muuttui liian vaivalloiseksi. Toisaalta minulla ei tässä mikään kiire ole, sillä tuo miespuolisko karttaa tätä aihetta minkä voi, eikä siis halua meille koiraa vielä ikuisuuksiin.

      Sitten tuosta mitä sanoit:"Cesar pyrkii aina hakemaan sen "johtajan roolin", koska johtajahan susilaumassakin saa kertoa mitä tehdään." Tiedän erään joka innostuisi niin tästä aiheesta, mutta itse totean vain sen, että kaksi eri lajia eivät voi muodostaa keskenään laumaa. Ihminen ei siis voi olla koiralle laumanjohtaja, vaikka se myytti on yleisesti valloillaan. Toki hierarkia on taloudessa oltava, mutta ihminen ja koira eivät puhu samaa kieltä, eivät ole samaa lajia, eivätkä siis ole samaa laumaa sanan varsinaisessa merkityksessä. En kyseenalaista sitä, etteikö Milan tietäisi koirista, ja osaisi lukea niitä. Olen kuullutkin hänestä käytettävän termiä "koirapsykologi". En silti pidä hänestä saati hänen luonnottoman valkoisista hampaistaan! >:D

      "Victorian tekniikat sopivat tavalliselle koiranomistajalle, Cesarin tekniikoita ei tosiaan kotona suositella käytettäväksi."
      Tämän allekirjoitan.

      Poista
  3. Innostumisen sijaan läpsytän vaan pieniä karvaisia käsiäni yhteen, hyvä Miia!

    Tuutte sit pilsnerin kans meille kylään.

    VastaaPoista
  4. Ahhaha :D Kesti hetken kuin tajusin mistä ede puhut. Ja totta helkkarissa tullaan pinserin - tai rotikan, tai skotlanninterrierin, tai laaman - kanssa kylään!

    VastaaPoista