tiistai 31. heinäkuuta 2012

Pin-Up -maistiaisia

Olen mukana tämän vuoden Pin-Up Finland -kilpailussa, jonka järjestää Extreme Car Show.  En jaksa tässä nyt tarkemmin avata, mitä kisa edustaa, missä, miksi ja kenen toimesta, muuta kuin että tarkoitus on tarjota tilaisuus kaiken näköisille ja kokoisille naisille tuntea itsensä kauniiksi ja mahdollisesti saada mainetta Pin-up-hengessä. Minulla ei ole hajuakaan vielä mitä palkintona on.

Meillä oli kuvauspäivä noin puolitoista viikkoa sitten. Siitä voitte lukea ja katsella Joy Licioiusin ja Betty Bellevuen blogeista ihan kuvien kera.

Tänään saimme ensimmäiset maistiaiset kuvauksista.



Kuva: JP Photography, hiukset: Olivia Rouge, meikki: minä itse. Paitsi kulmat. 
Ääääh! Kamalaa saada vain kaksi kuvaa! Olen aina saanut itse valita mitä julkaisen, kun olen ollut hovikuvaajallani Jannella! Nyt kun minulta ei kysytä mitään, olen ihan varma, että joukossa olisi ollut parempiakin kuvia. :P Ensinnäkin kulmakarvat ovat liian vaaleat, se häiritsee minua, yläkuvassa on täysin tyhjä katse, alakuvassa ärsyttävä tekohymy, ja lantio on laatikon mallinen! Vali vali, on hankalaa olla nainen. Kaikki muut on varmasti nätimpiä.

Nyt kun olen aikani kuvia tuijotellut, alan nähdä niissä jotain hyvääkin. Tucca on tosi makeesti ja tuo alakuvan ansento on hyvä. En myöskään näytä lihavalta. Käykää toki ihastelemassa kaikki meidän semifinalistit läpi, tästä kisasta tulee tiukka! Parin viikon päästä käydään semifinaali, ja en ole lainkaan varma jatkosta! Semifinaali käydään Power Truck Show:ssa kaukaisessa Alahärmässä.

Käykää valitsemassa suosikkinne Facebookista! Kuka teidän mielestänne ansaitsisi Pin-Up Finland 2012 -tittelin?


1 kommentti:

  1. Nää on hienoja! Mutta eniten tykkäsin siitä autokuvasta, joka oli ilmestynyt facebookiin nyt myöhemmin. Siis se missä olit yksin sen hienon auton kanssa.

    Hilla

    VastaaPoista